Yli 30-vuotisen fysioterapiaurani ajan olen ollut kiinnostunut kaikesta mikä liittyy liikkeeseen ja liikkumiseen aina kivuliaan liikkeen kuntouttamisesta nopeusvoimalajien harjoittamisen ymmärtämiseen.

Fysioterapeutin vastaanotolle tullaan useimmiten kivun vuoksi. Ensimmäinen käynti alkaa asiakkaan haastattelulla. Mikäli mahdollista asiakasta havainnoidaan jo ensi hetkestä lähtien, kun hän saapuu vastaanotolle. Haastattelu on tärkeä ellei jopa tärkein osa kuntoutusta. Asiakkaalta kysellään monenmoista: minkä takia hän on tullut vastaanotolle, mitä toiveita, odotuksia ja ajatuksia hänellä on fysioterapian suhteen, aiemmat fysioterapiajaksot ja jaksojen vaikutus, milloin ja miten oireet ovat alkaneet, missä kaikkialla oireita on, mikä on ollut ensimmäinen tuki- ja liikuntaelinoire. Lisäksi kartoitetaan onko ollut leikkauksia, luunmurtumia, tapaturmia, minkälainen on yleinen terveys, lääkitykset, kuvantamiset jne. Lista on pitkä, mutta perusteellisella haastattelulla saadaan hyvä kuva siitä mitä fysioterapeuttisia tutkimuksia ja testejä asiakkaan kanssa kannattaa tehdä. Luodaan hypoteesi, joka kliinisen tutkimisen perusteella joko vahvistetaan, muutetaan tai hylätään.
Haastattelun ja kliinisen tutkimisen perusteella päätellään asiakkaan kipumekanismit, aktiviteettirajoituksiin liittyvät toiminnanhäiriöt sekä mahdolliset psykososiaaliset kuormitustekijät.

Olen kouluttanut fysioterapeutteja ja muita kuntoutusalan ammattilaisia reilut kymmenen vuotta Kinetic Control- koulutuksissa ympäri Suomen. Käytän edelleen Kinetic Control mallia suunnitellessani asiakkaan harjoitteita, joko hyvin tiukasti systeemissä pitäytyen tai systeemiä soveltaen. Kinetic Control ajatusmaailmassa kivuliaan liikkeen ja liikkumisen syynä biomekaanisesti ajateltuna on liikemallivaihtoehtojen vähyys, loss of movement choice. Aiemmin terminä oli hallitsematon, kontrolloimaton liike. Mielestäni loss of movement choice terminä on parempi kuin kontrolloimaton liike. On varsin vaikea määrittää mikä on ensinnäkin kontrolloimaton, hallitsematon liike. Kaikki liike on normaalia ja terveellistä, mutta jos liikkeiden ja liikkumisen monimuotoisuus kapenee saattaa seurata ongelmia, kipuja, jumeja ja kiristyksiä. Kinetic Control systeemi on luotu arkielämässä kevyellä kuomituksella tapahtuvan kivuliaan liikkeen ja liikkumisen kuntouttamiseen. Tässäkin tapauksessa haastattelu on tärkeä osa kuntouttamista ja kuntoutumista. Kinetic Control-systeemissä on neljä testi- ja harjoittamiskategoriaa: dynaamiset liikehallintatestit ja – harjoitteet, kohdistetut testit ja harjoitteet syville translaatiota kontrolloiville lihaksille sekä isommille pinnallisille stabiloiville ja mobilisoiville lihaksille. Kliinisen tutkimisen perusteella pyritään löytämään alueet, jotka liittyvät asiakkaan kuvaamaan oireeseen, aktiviteettirajoitteisiin ja toiminnan haittaan. Viime vuosina varsinkin lihasspesifit harjoitteet on tarkennettu paremmin kuin Kinetic Control- koulutuksia aloittaessani. Mietitään tarkemmin ja laajemmin eri lihasten välisiä synergioita ja agonisti-antagonistisysteemiä asiakkaan liikehallintaongelman mukaisesti. Esimerkiksi jos hamstringit kiristävät, saattaa ongelman ratkaisu löytyä iliacusta tai gluteus maksimusta harjoittamalla. Iliacus on hamstringin antagonisti ja gluteus maksimus synergisti. Kumpaa lihasta lähdetään harjoittamaan riippuu liikehallinta-alueen paikasta ja suunnasta. Mikäli kyseessä on lannerangan fleksiosuunnan liikehallinnan ongelma, niin harjoitetaan iliacusta. Jos taas kyse on lannerangan ekstensiosuunnan liikehallinnan ongelmasta, niin gluteus maksimusta.
Kun asiakkaan oireet ilmenevät kovemmassa ja pitkäkestoisemmassa kuormituksessa eivätkä haittaa lainkaan arkielämän kevyitä toimintoja kuten kävelyä, istumista, seisomista, seisomasta ylösnousua, portaissa kävelyä, imurointia jne. vaan ilmenevät kovemmissa ja väsyttävissä toiminnoissa, niin tällöin harjoitteet kohdistetaan voimaharjoittelun eri alalajien puolelle asiakkaan tarpeitten mukaan. Samoin tendinopatiassa voimaharjoittelu on yksi osa kuntoutusta. Ei siis anneta kaikille automaattisesti Kinetic Control- systeemiin kuuluvia harjoitteita. On myös mahdollista, että harjoitteisiin kuuluu sekä voimaharjoitteita että kevyempiä liikehallinnan harjoitteita.
Liikehallintaharjoittelun ja voimaharjoittelun lisäksi käytän tarvittaessa erilaisia manuaalisia käsittelyitä kuten Steccon faskiamanipulaatiota ja nivelten mobilisointia.
